|
Ei sentään!  Se mitä usein erehdytään pitämään turhamaisuutena, on vain kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin korostamista. Vaatteiden ostaminen tai hankkiminen jotain muuta kautta (ei varastamalla ) on jokaisen naisen (ja miehenkin) etuoikeus. Se, millainen merkitys vaatetuksella ja ulkoisella olemuksella kenellekin on, kuuluu oikeuteen olla yksilöllinen. Jokainen toimikoon tällä alueella siten kun kokee ja näkee parhaaksi.
Puhtaus ja siisteys ovat perusasia, josta kenenkään ei pitäisi tinkiä. Olipa vaatetuksemme millainen tahansa, tärkeintä on, että viihdymme ja viestitämme sitä kautta ympärillemme omaa ajatteluamme. Niin hassulta kuin se tuntuukin, ovat vaatteet usein osa sitä, mitä haluamme tuoda esille ajatustasolla.
Kaikkien ei ole pakko meikata. Toiset ovat luonnostaan hyvin kauniita ja usein heidän kauneutensa hehkuu jo sisältä päin niin voimakkaasti, ettei se paljon ehostusta tarvitse. Kauneuden korostaminenkaan ei vaadi tuolloin paljon muuta kuin ripauksen ripsiväriä; jos sitäkään.
Tärkeintä on, että emme vaivu maanrakoon ja lisää huonoa itsetuntoa ja syystä tai toisesta karissutta itseluottamustamme muuttumalla maantienharmaiksi hiirulaisiksi. Jokaisessa meissä asuu voima ja viisaus, jota voimme säteillä ympärillemme sen filosofian mukaan, mitä tuntuu omimmalta. Oikeaa ja väärää ei ole tässäkään; ei niin kauan, kun emme satuta ketään.
Jokainen nainen kaipaa joskus hemmottelua vaateostosten muodossa. Itse teen sitä satunnaisin sykäyksin. Joskus voin viettää aikaani vaateostoksilla ostamatta mitään, sillä vakiintunut tyylini on niin vahva, etten osaa siitä poiketa. Toisin sanoen teen harvemmin heräteostoksia joita myöhemmin kadun.
Pukeutumista ei pidä ottaa myöskään turhan vakavasti. Tässä se tarkoittaa sitä, että vaatteet ovat vaatteita; ihmiset ovat ihmisiä. Jostain nousi mieleeni muisto jostain kaukaa menneisyydestä; opiskeluajoiltani. Yhdellä sairaalaharjoittelujaksolla minulla oli ohjaaja, joka oli hoitajan asussaankin hyvin kaunis ja elegantti. Siviilissä hän pukeutui näyttävästi ja tyylikkäästi. Hän oli pienen tytön äiti ja haki tyttönsä päiväkodista työpäivän jälkeen kuten muutkin äidit tapaavat hakea. Hänen kauneutensa mureni minun silmissäni siinä vaiheessa, kun sain tietää, että hänen tapanaan oli torjua kädet ojossa äitinsä syliin juokseva pikkutyttö syystä äidin vaatteet likaantuvat ja menevät pilalle… Kyseessä ei siis ollut yltä päältä kurainen ja likainen lapsi, vaan sama toistui myös sisätiloissa.
Toki itsekin toppuuttelen joskus yltä päältä mutaista lasta ryntäämästä suoraan olohuoneeseen, mutta tässä ei kyse ollut ihan siitä…  Pointtini on se, että kauneus lähtee todellakin ihmisen sisimmästä, kyvystä antaa ja ottaa vastaan rakkautta ja hyväksyntää. Sanotaan ”rumat ne vaatteilla koreilee”. Toisaalta sisimmästä hehkuva kauneus saa hehkumaan vaatimattomammankin asukokonaisuuden ja kalleinkaan vaatetus ei pääse oikeuksiinsa, jos nassu on norsun nutturalla… 
Kaunista päivää; niin sisällä kuin ulkona!
”Head over heels” by Abba
Kevät tulee! Oletteko huomanneet, kuinka ilmassa jo tuoksuu aavistus tulevasta? Linnut ovat alkaneet laulaa kevätkutsuaan ja räystäiltä tippuu muutakin kuin lunta. Juuri kun olemme päässeet todenteolla taivastelemaan lumen paljoutta, alkaa se hitaasti, mutta varmasti sulaa…
Eletään elämäntapamuutosten ja niihin ohjaavien vinkkien kulta-aikaa. Kaikkialla kerrotaan, kuinka pääsee takuuvarmasti rantakuntoon ja millä eväillä ajatus kirkastuu. Loppujen lopuksi muutos lähtee korvien välistä, eikä niinkään pilleripurkista tai lenkkipolulta. Perustan tämän ajatuksen siihen, että lenkkeilyä tukeva pilleri jää purkkiin ja lenkkarit kaappiin, jos mielemme ei ole mukana muutoksessa.
Olettehan huomanneet, miten yllättävä vastoinkäyminen latistaa parhaimmankin projektin? Onneksi se useimmiten on vain tilapäistä ja henkinen voima auttaa meidät takaisin siihen, mikä tuntuu hyvältä. Uskon, että suurin este muutokselle kuin muutokselle on se, että takerrumme siihen, missä olemme. Emme siis ikään kuin pääse eteenpäin, koska emme kykene ajattelemaan itseämme toivomamme muutoksen keskellä tai sen saavutettuamme.
Vanhasta on hyvä opetella päästämään irti ja lakkaamasta ajattelemasta sitä. Ajatukset voi suunnata siihen, mitä on tavoittelemassa. Saavutuksen visualisointi todeksi vetää meidät kuin huomaamatta kohti sitä, mitä haluamme. Olemme silloin kiinni siinä ajatuksessa, joka tuo meille mielihyvää ja hyvinvointia.
Oma vahvuutemme syntyy silloin, opimme sulkemaan pois häiritsevät, kielteiset ajatukset. Tämä onnistuu ajattelemalla sitä, mitä todella haluamme. Mitä kirkkaammin osaamme nähdä unelmamme osana tulevaisuutta, sitä helpommin opimme päästämään irti siitä, mitä emme todellakaan halua.
Tätä voisi verrata pimeässä metsässä kulkemiseen. Meillä on polku jota etenemme, mutta teemme sen hitaasti, koska antaudumme niille peloille, joita pimeydestä kuuluvat rasahdukset saavat mielessämme aikaan. Pelkäämme sitä mitä emme näe, koska kuvittelemme näkevämme sen.
Jos onnistumme keskittymään vain polkuun ja ajattelemaan sen päässä kajastavaa valoa sekä lämmintä teekupillista keittiön pöydällä, etenemme nopeammin kun arvaammekaan. Ja saavutamme palkintomme.
Valoisaa maaliskuuta!
Ystävänpäivänä muistamme ystäviämme. Ystävänpäivä on oivallinen mahdollisuus kertoa välittämisestä silloin, kun tavallisena arkipäivänä sen ilmaiseminen tuntuu vaikealta. Ympärillämme saattaa olla paljon ihmisiä, jotka välittävät meistä ja arvostavat meitä, mutta kaikille tunteiden ilmaiseminen ei ole yhtä helppoa.
Paras keino avata solmuja ja lukkoja on olla itse ystävä. Ystävyys ei tarvitse korulauseita ollakseen merkityksellinen. Siihen riittää hymy, kiitos hyvin tehdystä työstä, nokkelasta oivalluksesta tai annetusta avusta.
Ystävyyttä on monenlaista. Sen ei tarvitse olla syvää sielujen yhteyttä ollakseen todellista. Suurella osalla meistä on lähellämme ihmisiä, jotka välittävät meistä, mutta joiden olemassa oloa emme välttämättä edes huomaa. Siksi on hyvä kulkea aistit avoimena. Lähellä voi olla joku, joka on valmis antamaan tukensa tai kaipaamassa tukea.
Kukaan ei estä meitä kysymästä lenkkikaveriksi jota kuta sellaista läheistä, jota emme ole aikaisemmin pyytäneet. Saattaa olla, että tuosta lenkistä voi poikia syvempikin ystävyys, joka antaa valoa molemmille.
Muistetaan ystävää muulloinkin kuin 14.2. Virallinen ystävänpäivä on joka päivä!
Hyvää ystävänpäivää!
Olen psyykannut itseni siihen, että nyt on aika luopua turhista tavaroista oikein suurella marginaalilla. Ja niin olen tehnytkin!
Olen saanut kolme suurta pahvilaatikollista astioita ja muita kuppeja&kippoja poistettua kodin tavarakuormasta. Moni sellainen tavara, josta vielä jokin aika sitten en olisi osannut ajatella luopuvani, on siirtymässä eteenpäin. Miksi sitten takerrumme tavaroihin?
Omalla kohdallani olen tullut siihen tulokseen, että jollain tapaa haluamme tavaroiden kautta olla kiinni menneisyyden hyvissä muistoissa. Ystäviltä ja sukulaisilta kauan sitten saadut lahjat, lapsuuden lelut, nuoruuden lempivaatteet ja isovanhempien esineet tuovat meille turvallisuutta ja varmuutta siitä, että muistot eivät karkaa. Ehkä näin on ja jotain on aivan luvallista ja terapeuttista säilyttää. Toisaalta suuri osa ihmisistä, olevista ja menneistä, säilyvät jalanjälkineen sydämissämme ilman, että teemme kodistamme vanhojen tavaroiden museon.
Turvallisuutta enemmän tarpeeton tavara tuo levottomuutta ja ahdistuneisuutta. Valo ei pääse sisälle, eikä se loista ulos. Esineet, joista emme oikeasti pidä ja joihin emme koskaan koske keräävät pölyn lisäksi negatiivista energiaa. Ne estävät meitä luomasta kodistamme harmonisen kokonaisuuden, jossa on hyvä hengittää ja hyvä elää. Pahvilaatikoiden röykkiöt nurkissa ja komeroissa ovat harmaita ja luovat lopun tunnelmaa. Lempivärit, reitit valolle ja tyhjä tila esineiden välillä antavat niille mahdollisuuden näyttää koko kauneutensa ja ruokkia sillä kauneuden kaipuutamme.
Turha tavara tekee elämästä hankalaa myös käytännössä. On varsin kohtuutonta purkaa puoli asuntoa ylösalaisin saadakseen vähemmän käytetyn talvitakin esille tai etsiäkseen kenkälaatikosta lapsille seuraavan kenkäkoon. Laatikot, joiden sisältöä säestää lause ”sitten kun XXX, otan nämä esille…” Samalla voisi laatikon päälle kirjoittaa: ”Tämän lapseni heittävät roskiin purkaessaan jäämistöäni vuonna XXXX…” : D
Tee valinta. Heitä pois. Jos et ole tarvinnut esinettä tai edes katsonut sitä viimeiseen vuoteen, et tarvitse sitä. Turhasta luopuminen vapauttaa. Itse asiassa sen jälkeen löytyy aivan uusi energia sille tekemiselle, jonka tavaranpaljous on aiemmin tukahduttanut! : )
Antoisaa viikonloppua! : )
Pakkanen paukkuu, talvi on läsnä isolla T:llä ja luonto on niin kaunis kuin se talvella voi olla. Juuri kun kuvittelee nähneensä upeimman talviaamun, saa pyörtää ajatuksensa. Puissa, pensaissa ja hangilla näyttäisi olevan kuin kalleimpia timantteja, jotka kimaltavat katuvalojen loisteessa. Mikään kamera ei voi tallentaa tuota näkyä ja taivaan syvänsinistä samettia siten, että näyttäisi koko upeutensa.
Päivällä näyttäytyvän auringon kirkkaat säteet antavat lupauksen keväästä. Valo on jo voittamassa ja talvinen valkeus auttaa jaksamaan. Pakkasta ei tarvitse paeta, kun pukeutuu lämpimästi ja liikkuu reippaasti. Sisällä voivat kaltaiseni vilukissat kääriytyä peittoihin ja nauttia kuumaa juotavaa. Tällä ajatuksella kestää pienet ja vähän kovemmatkin pakkaset. Kunnon pakkanen on aina parempi kuin pidempijaksoinen kosteus.
Jälleen on uusi aika alkamassa. Lähestyvä kevät on uudistumisen aikaa sekin. Itse asiassa uudistumisen ja elämänsä tarkastelun aika voi olla milloin vain. Päädyin tähän, kun ryhdyin miettimään miten monta luontaista uudistumisen hetkeä vuodessa onkaan. Syksyllä aloitetaan arkista aherrusta, joulun lähestyessä siivotaan ja valmistaudutaan juhlaan, tammikuussa koittaa ihka uusi vuosi, kevät tuo lähelle kevätsiivouksen sisäisesti ja ulkoisesti… Ja kesä kynnyksellä odotukset kohoavat korkeuksiin, kun sisäinen lapsemme haluaa sukeltaa sisälle lapsuuden kaltaiseen, ikuisuuksia kestäneeseen intiaanikesään.
”Sitten kun” -ajattelu syöksee helposti kierteeseen, jossa eläminen tässä ja nyt unohtuu. Haluamme ja asetamme itsellemme ehtoja sille, milloin meillä on oikeus, tilaisuus ja mahdollisuus toteuttaa sitä mitä elämältä toivomme. Jumiudumme tilanteisiin, joissa tiedostamme oman tyytymättömyytemme, mutta uskottelemme, ettemme voi hakea muutosta. Me luomme omat raja-aitamme erilaisista lähtökohdista. Juju piilee siinä, että me voimme myös kaataa raja-aidat ja ryhtyä elämään.
Olemme inhimillisiä. Teemme virheitä. Annamme anteeksi. Pyydämme anteeksi. Kadumme ja yritämme uudelleen. Kaadumme ja nousemme ylös. Kun uskomme itseemme, unelmiimme ja pidämme kiinni näistä kahdesta, voimme tehdä mitä ikinä haluamme.
Mitä jos uudistuisimme kevään kynnyksellä juuri näin? Kodin kevätsiivous ei ole se tärkein. Rakkauden ja valon täyttämää kevättä Sinulle!
Vuosi on vaihtunut, joulu jäämässä väistämättä taakse ja uusi, ihana vuosi edessä! Paljon jää taakse, paljon on tulossa. Paras on kuitenkin tässä hetkessä, nyt. Siitä minäkin olen tänään nauttinut. Olen siivoillut, touhuillut, siinä sivussa lauleskellut ja ottanut muutaman tanssiaskeleenkin. Lapset ovat puuhastelleen hekin omissa hommissaan. Natunen on leikkinyt uudella nukkekodilla ja prinsessalinnallaan, Kupsu kirjoittanut jotain, jota pieni kirjailijanalku ei ole vielä antanut lukea…
Ilta hämärtää, joulun valot suovat vielä tunnelmallista loistettaan. Ulkona pakkasessa on talven ihmemaa, jonka keskelle minäkin tänä iltana suunnistan kulkuni. Välipäivien vapaat ovat ohitse ja aloitan työt. Tuntuu mukavalta päästä taas hoitotyön pariin.
Vuoden vaihtuessa mielen valtaa puhtaus, kirkkaus ja uudistuminen. Kaikki 365 sivua odottavat kirjoittamista. On aika valita sellainen kynä, jolla kirjoittaessaan voi säilyttää uudistumisen, valon ja riemun vuoden jokaisena päivänä. Uuden vuoden lumous ei ole vain tämä hetki. Se on paljon enemmän. On meistä itsestämme kiinni, kuinka kauas kantoinen sen antama selviytymisen, unelmien toteuttamisen ja kiitollisuuden tunne on.
Siksi kiitän tästä hetkestä; perheestä, kodista ja työstä. Kiitän ihanista ihmisistä, jotka ovat osa elämääni. Kiitän, että minulla on mahdollisuus valita. Valitsen luovuuden, vapauden ja rakkauden. Niistä syntyy onni vuoden jokaisena päivänä.
Eikä onni ole vastoinkäymisten puuttumista. Se on asenne, jonka kautta niistä voi selviytyä.
Hyvää uutta vuotta Sinulle!
Ihanaa, arki koitti! Ainakin hetkeksi… Joulu on eräällä tavalla jäänyt taakse, talvi on tullut oikein kunnolla ja kodissa vallitsee joulun jälkeinen kaaostila… Toisin sanoen, jostain on ilmestynyt uutta tavaraa, jotka etsivät paikkaansa. Ainakin lasten huoneissa. Joulureissuista palanneiden kassit tursuavat pestäviä vaatteita ja niin edelleen.
Nyt olisi hyvä hetki vaipua epätoivoon, tuskailla kaaosta ja harmitella jouluherkutteluja. Eikö vain? Ei sentään! Minä nautin siitä, että pääsen tekemään jotain. Olen toki tehnytkin koko joulun olemalla töiden parissa. Nyt ei kuitenkaan kaipaa laakereilla lepäämistä, vaan iloista, antavaa puuhastelua kodissa.
Joulupukki toi pari uutta keittokirjaa; toisen kasvisruuista ja toisen suklaasta… Jälkimmäinen pääsee varmasti ahkeraan käyttöön ja läheiset kotona ja sen ulkopuolella pääsevät nauttimaan uusista herkuista. Ja suunhan saa laittaa makeaksi myös joulun jälkeen, jos sitä ei tee joka päivä.
Minulla on fanaattinen himo riisua joulu kodista aika pian joulun jäätyä taakse. En siis kuulu niihin, joiden kuusi lentää pihalle vasta sitten, kun siinä ei ole jäljellä yhtään neulasta… Minulla oli kerran ystävä, joka teki juuri näin. Hänen joulukuusensa pääsi pihalle yön hiljaisina tunteina, kun kukaan ei nähnyt… Kuusesta oli tosiaan ollut jäljellä pelkkä ranka!
Tänä vuonna taidan odottaa kuusen pihalle viskaamista uuden vuoden jälkeisiin päiviin. Ensinnäkin, nautin tänä vuonna kuusen katselemisesta jopa aiempaa enemmän ja toiseksi koko perhe ansaitsee nauttia sen kauneudesta yhtä aikaa.
Tänään on myös pakko päästä ulos ja lenkille! Uusi aika koittaa, mennään valoa kohti ja uudistutaan jo ennen uuden vuoden koittamista.
Leppoisia välipäiviä itse kullekin!
Koska meillä vietettiin joulua perheen kanssa jo maanantaina, on jouluherkkujen syöminen ikään kuin taakse jäänyttä elämää. No, pakko on tunnustaa, että vaikka kotona ei herkkupaloja tällä hetkellä olekaan hetkellistä makeanhimoa tyydyttämään, niin työpaikalta niitä löytyy… Olemme taas olleet kilttejä hoitajia, mitä ilmeisimmin.
Todellisuudessa nämä sairaalaan ilmestyneet herkut kertovat kauniilla tavalla siitä, että potilaat ja heidän omaisensa ovat kokeneet tulleensa hyvin kohdelluiksi ja hoidetuiksi. Sama ilmiö näkyy missä tahansa ihmissuhteissa. Vuoden mittaan saattaa tulla ja tuleekin elämään kuuluvia eripuraisuuksia joko syystä tai tyhjästä, mutta jouluna muistetaan kaikki se hyvä, mitä on toisilta saatu. Aina toki löytyy myös niitä, jotka eivät osaa antaa anteeksi toisille, saatikka itselleen. Elämä on kuin peili. Mitä sinne heijastat, se heijastaa kuvajaisensa takaisin. Hymy valaisee ikkunan.
Se mitä et uskalla sanoa tavallisena arkipäivänä, saattaa olla helpompaa sanoa juuri jouluna. Joulun suurin tarkoitus on muistuttaa meitä suurimmasta rakkaudesta. Rakkaus ilmentyy siinä, miten kohtelemme toinen toisiamme. Emme saa unohtaa myöskään itseämme. Kun jouluherkut on syöty ja juhlajuomat juotu, on aika palata onnelliseen arkipäivään. Onnellinen arkipäivä ei tarkoita tiukkaa dieettiä missään merkityksessä, vaan itsestään huolehtimista. Se mikä tekee hyvää keholle, näyttää hyvälle ja maistuu vielä paremmalle.
Joulun jälkeen on hyvä hetki katsella ruokakaupan hyllyjä aivan uusin silmin. He-vi -osastolle kannattaa jäädä tutkailemaan hieman pidemmäksikin aikaa. Sen jälkeen (tai vaikka ennen sitä) voi hakea kirjastosta mielenkiintoisia, kiehtovia ja avartavia teoksia liittyen hyvää tekevään ravintoon. Terveellinen, hyvää tekevä ruoka on myös herkullista. Siihen tottuminen voi viedä hetken, mutta kun se makuun pääsee, on siitä vaikea päästää irti.
Ruoka tekee hyvää myös sielulle. Kun sen yhdistää päivittäiseen liikkumiseen, tulevat ruuan maut esille aivan uudella tavalla. Liian usein syömme pelkästään siksi, että se on kivaa. Jouluna ja muina juhlahetkinä huvikseen syöminen ja nautiskelu on luvallista. Myös terveellinen ravinto voi olla nautinto. Vaivannäkö ravinnon eteen, värit, tuoksut ja kaunis kattaus ovat vähintään puolet nautinnosta.
Minun jouluyön ateriani koostui iduista, vihreästä salaatista ja tofusta. Hieman erikoisen kuuloista, mutta juuri sitä mitä sillä hetkellä tarvitsin. Jouluateria, jonka nautin maanantaina, oli todellinen nautinto. Rippeitä syötiin seuraavinakin päivinä, mutta se riitti minulle. Jos saisin valita omasta joulupöydästäni kolme ruokalajia, joilla saisin jouluruuantarpeeni tyydytettyä, olisivat ne lohi, itse tehty sienisalaatti ja itse tehty lanttulaatikko.
Vernan sienisalaatti syntyy näin:
Sieniä. Itse käytän tähän aikaan vuodesta tölkistä löytyviä sekasieniä 2 purkillista. Valutan ne hyvin ja laitan kulhoon. Sitten pilkon sipulia hyvin pieneksi silpuksi ja lisään joukkoon. Valutan raejuuston siivilässä ja lisään sen mukaan. Jouluna sekoitan sienisalaattiin purkillisen smetanaa (arkena käytän kermaviiliä) ja maustan koko seoksen yrttisuolalla ja ripauksella mustapippuria. Maku on parasta, kun salaatti saa tekeytyä hetken jääkaapissa. Smetanaa lukuunottamatta varsin terveellistä herkkua.
Mukavaa joulunjatkoa kaikille!
Haluan toivottaa hyvää, rauhallista ja onnellista joulua kaikille tutuille ja tuntemattomille, ystäville ja rakkaille!
Lämmin sydän täynnä rakkautta
loistaa ympärilleen jouluvaloa.
Rakkauden ken laittaa kiertämään
ei koskaan yksin jää hän pimeään.
Sen minkä annat puhtain sydämin
se tulee luokses aina takaisin.
”War is over”
Vernalassa leivottiin perjantai-iltana piparkakkuja! Tämä on yksi meidän perheen perinteistä, joista kukaan ei halua luopua. Niinpä tänäkin vuonna odotettiin sopivaa iltaa, jolloin koko perhe oli paikalla. Lapset ja Väsynyt Lanssari leipoivat piparit; minä paistoin.
Joululahjat ovat suurimmaksi osaksi hankittu ja jouluruokien valmistus on loppusuoralla. Meidän perheemme joulujuhlaa vietetään huomenna, sillä koko perhe lennähtää jouluaatoksi eri teille. Vaikka minä ja mieheni vietämmekin joulun töissä, pääsevät lapset nauttimaan jouluriemusta isovanhempiensa kanssa. Toisaalta, mikäs sen hauskempaa kuin pari kappaletta jouluaattoja!
Joulu sairaalassa ei ole yhtään sen vähempiarvoinen kuin muuallakaan. Itse asiassa siinä kulminoituu elämän koko kirjo iloineen ja suruineen. Sen vuoksi en kadu yhtään sairaalassa viettämääni jouluyötä. Tunnelma on siellä käsinkoskelteltavan harras ja herkkä. Siellä pääse todella osoittamaan lähimmäiselleen sen rakkauden, jota joulun perimmäinen sanoma meille muistuttaa.
Sen vuoksi; ei säästellä rakkautta tänäkään jouluna. Sen kautta saamme suuremman lahjan, kuin mitä ikinä osaamme toivoa!
|
|
|
